Postailinkin tuossa eilen Instagrammissa, kuinka aina se terveellinen herkku ei olekaan kaikille kuitenkaan sopiva ja terveellinen. Mistä on siis kysymys?
Raakakakku tehdään nimensä mukaisesti raaoista ainesosista. Mitään aineksia ei ole kuumennettu, jotta raaka-aineiden kaikki ravintoaineet olisivat mahdollisimman hyvin jääneet talteen. Raakakakkujen massa on hyvin usein cashewpähkinää tai avokadoa, jotka tekevät täytteestä pehmeän kermaisen. Näissä molemmissa raaka-aineissa on paljon FODMAP hiilihydraatteja, jolloin niiden syöminen aiheuttaa vatsassa ikäviä tuntemuksia ja pörinöitä ärtyneestä suolesta kärsivien keskuudessa. Pähkinät ovat myös usein allergisoivia, mutta eivät myöskään kuulu autoimmuuniruokavalioon, jos sellaista sattuu noudattamaan. Raakakakuissa käytetään myös usein paljon sokeria ja vaikka tämä ei olekaan valkoista puhdistettua sokeria, voi se aiheuttaa oireita dysbioottiselle suolelle. Raakakakkujen makeutusaineena käytetäänkin usein kuivattuja hedelmiä (joista suuri osa myös FODMAP), hunajaa (FODMAP), agavesiirappia (FODMAP, lisäksi pelkkää fruktoosia), kookossokeria/siirappia tai vaahterasiirappia. Onneksi mahdollisuudet ovat rajattomat raakakakkujen suhteen ja ainesosia pystyy helposti muokkailemaan hyvinkin laajalla skaalalla kun vaan mielikuvitusta riittää. (Itse en ole hallinnut näitä raakakkuja 🙂 )
Raakaruoka yleensä muutenkin mielletään terveelliseksi kaikin puolin ja sitä se ehdottomasti onkin. Etenkin jos vielä puhutaan elävästä raakaravinnosta, jossa kasvisruoka saadaan mm. idättämällä ja versottamalla vielä ravintorikkaammaksi ruoksi. Tämäkään ei kuitenkaan kaikille sovi. Toiset kokevat kylmän ruoan etenkin kylmänä vuoden aikana aiheuttavan palelua ja energiattomuutta. Jos vatsa on kamalan huonossa kunnossa, ei elimistö jaksa välttämättä pilkkoa raakaravintoa, jolloin ruoka tulee läpi sulamattomana, jonka saatat havaita vessareissullasi. Sulamaton ruoka ei ruoki hyvää bakteerikantaamme, koska jos et sinäkään saa siitä ravinteita irti, eivät saa myöskään bakteerimme.
Kenelle sitten voi suositella raakaruokaa, elävää raakaravintoa ja näitä ihania terveysherkkuja? Kaikille, ehdottomasti. Mutta missä muodossa ja mitä, on merkittävä asia. Mikäli ruoansulatus on huono, en suosittele siltikään jättämään raakaruokaa, sillä raa’assa ravinnossa on elinvoima, entsyymit, vitamiinit ja mineraalit tallella. Raakaravinnon tulee kuitenkin pilkkoutua ja imeytyä, ennen kun se voi olla sinulle hyväksi. Paras tapa saada imeytettyä ravinteet on mehustus. Mehustaessa ravinnosta jää karkea kuitu pois, joka hidastaa imeytymistä ja voi olla ruoansulatukselle se kova pala. Mutta koska mehussa ei ole niitä kuituja, jotka tasaavat verensokeria, on järkevintä mehustaa paljon vihreitä ja maanpäällsiiä ja käyttää hedelmät sekä maan alla kasvavat juurekset pienempään rooliin mehun teossa (30% aineksista), koska nämä sisältävät paljon sokeria.
Smoothiet on toinen hyvä vaihtoehto saada raakaravintoa, jota ei muuten pystyisi syömään. Smoothiet saattavat myös monia herkkävatsaisia ärsyttää, mutta tähänkin on syynsä. Smoothiet herkästi nielaistaan vauhdilla, jolloin ruoansulatus ei ehdi sitä työstämään riittävästi. Smoothieen on myös helppo pistää paljon eri raaka-aineita sekaisin, jolloin ruoasulatus saattaa kuormittua liiallisesta ravintoainemäärästä ja pysäyttää ruoansulautuksen. Smoothieta tehtäessä kannattaisikin kiinnittää huomiota yksinkertaisuuteen (yksi marjalajike, yksi hedelmä, joka ei ole pakollinen, yksi vihreä, yksi kuidun lähde, yksi rasvan lähde ja yksi proteiinin lähde, jos haluat lisätä proteiinia), jos vatsa ei ole hyvässä kunnossa ja smoothieta rakentaessa miettiä, kuinka paljon söisit kyseisiä aineksia, jos ne olisivat sinulla lautasella kokonanisena. Tällöin ruoansulatukselle ei aiheuteta turhaa kuormitusta liian suurella ruokamäärällä. Smoothie on myös hyvä ”pureskella”, jolloin syljen ruoansulatusentyymit jo pääsevät sekoittumaan ruokamassaan ja aloittavat ruoansulatuksen. Tähän ongelmaan on ratkaisuna myös ns smoothiebowl eli smoothiekulho, jossa veden määrää pienentää ja tekee smoothiesta lusikoitavan.
Päivän aterioista vähintään 50% olisi hyvä olla raakaruokaa jossain muodossa. Raakakakutkin voi sisällyttää tähän määrään, mutta suosittelen niitä syömään korkeintaan vain palan päivässä tai harvakseltaan, etenkin jos suolistosi on dysbioottinen (bakteerikanta pielessä) ja olet varmistanut, että raaka-aineet varmasti sopivat sinulle aiheuttamatta mitään oireita.