fbpx

Konferenssimatkan kuulumisia osa 2

Edellispäivän ohjelmasta en muistanut mainita lainkaan lounasluentoa, jonka IFM:n perustajajäsen Jeffrey Bland meille piti. Dr Blandin luennon ydinkysymys olikin, olemmeko allergisia itsellemme? Ovatko ne oikeasti autovasta-aineet, jotka aiheuttavat autoimmuunisairauksia? Hyökkääkö keho oikeasti itseään vastaan, vai onko aiheuttaja ulkopuolinen?

Mikä biologinen prosessi sitten tekee sen, että autoimmunisairaus ei olisi ”self” vaan ”non-self”?  Esimerkiksi SLE:ssä autovasta-aineet ovat nousseet jo 5 vuotta aiemmin, ennen kun se antaa potilaalle oireita ja tehdään diagnoosi sairaudesta. Nämä varhaisen vaiheen autovasta-aineet pitäisi ottaa huomioon ja esittää kysymys: miksi? Miksi vasta-aineita on muodostunut ja ennaltaehkäistä sairauden puhkeaminen puuttumalla siihen ulkoiseen/sisäiseen syyhyn, joka taustalla vaanii.  Tutkimusten mukaan, on kasvavaa näyttöä siitä, että epigeneettiset muutokset ovat SLEn taustalla ja SLE potilailla ei esimerkiksi metylaatio toimi kunnolla. Kuinka monelta SLE potilaalta on mitattu B12, folaatti ja homokysteiini ja hoidettu toimimatonta metylaatiota?  Ja kuinka moni potilas on saanut kuulla lausahduksen ”seurataan vasta-aineita vuosittain”?

Onko autoimmuunisairaus tulos altistumisesta kollektiivisille häiriöille ja sen vaikutusta immunometaboliselle systeemille? Genomi on meidän geneettinen järjestelmälle, joka tekee meistä ainutlaatuisen yksilön. Epigenomi tarkoittaa genomin muokkautumista, johon SLE:n tapauksessa kuuluu mm. edellä mainittu muuttunut DNA metylaatio, mihin taas vaikuttaa  koko elämän jatkuva altistuminen ympäristön toksiineille (UV-säteily, raskasmetallit, hormonikorvaushoidot, muovit, kemikaalit, infektiot jne.) saaden aikaan sairauden puhkeamisen.

Dr Bland antaakin ohjeeksi tulla ystäviksi itsemme kanssa, jolloin sairauksien olemassaoloon voidaan paljon vaikuttaa

  • poista altistuminen tekijöille, jotka aktivoivat immunometabolista toimintahäiriötä
    • ruokavalio
    • infektiot
    • parasiitit
    • xenobiootit (ympäristöhormoonit)
    • hormonit
    • allergiat
    • tietyt lääkkeet (esim. statiinit)
    • dysbioosi
  • poista altituminen, joka vahingoittaa DNA:ta (kemikaalit, säteily)
  • tue maksan detoksifikaatiota
  • toteuta ruoansulatuskanavan korjaus ohjelmaa (5R ohjelma)
  • poista hiljainen tulehdus ja endotoksiinit (sisäsyntyiset toksiinit)
  • poista stressitekijät, jotka aktivoivat lisämunuais-hypotalamus-akselia

Avainsana folaatti

Mutta sitten seuraavaan päivään, ensimmäisen päivän muita kuulumisia voitte lukea täältä. Toisen päivänä iskikin vaikeus: piti valita useiden loistavien luentojen kesken, mitä haluaisi mennä kuuntelemaan. Kaikista esityksistä jokainen sai luentomateriaalit, mutta eihän ne lukemalla aukea samalla tavalla kuin inspiroivat luennoitsijat ne meille selittäisi ja lisäisi vielä omia tietojaan aiheisiin. Onneksi pystyimme/pystymme vaihtamaan eri luentojen kuulumisia toisten suomalaisosallistujien kanssa ja näin viisastumaan lisää <3

Toisen päivän luentojen aiheiksi sitten valikoitui minun osaltani:

  • Pediatric Track: Autoimmunity, Autism, Autoantibodies, and Cerebral Folate Deficiency
  • Laboratory Evaluation on the Role of Environmental Triggers in Autoimmunity
  • Food Proteins, Oral Tolerance, and Autoimmune Disease
  • An Integrative Approach to the Treatment of Inflammatory Bowel Disease

Perjantaipäivän ensimmäisen luennon pitivät lastenlääkärit Elizabeth Mumper ja Julie Buckley aiheena: Autoimmuuni, autismi, autovasta-aineet ja aivojen folaatin puutos.  Imetysohjaajana en voi olla nostamatta luennosta esille imetyksen yhteyttä lasten terveyteen. Imetys voi suojata lasta monilta autoimmuunitaudeilta, ruoansulatuskanava- ja hengitystieinfektioilta, lapsuuden lihavuudelta ja joiltain lapsuusiän syöviltä. Tietenkään mikään ihme lääkeaine rintamaito ole, kuten itsekin omalta kohdaltani olen saanut todeta. Roikuin äidin tississä 8 kk, mutta siitä huolimatta minulla kasa autoimmuunisairauksia. Tosin kuten yllä jo mainitsin, niillä ympäristötekijöillä on todella valtava merkitys geeniemme aktivaatioon.

Tutkimuksen mukaan gluteenisensitiivisyys, niillä joilla ei ole keliakiaa, triggeröi suoliston dysbioosia, neurologista tulehdusta, suolisto-aivo -akselin toimintahäiriöille ja altistaa dementialle. Mikrobiomin koostumus voi muodostaa terveen immuunivasteen tai altistaa sairauksille. Tässä tulemme taas samaan asiaan kuin monta kertaa jo aiemmin: genomimme, elämäntapamme (ruoka, stressi), aikainen kolonisaatio mikrobeille ja lääkinnälliset toimenpiteet (rokotukset, antibiootit, hygienia) vaikuttavat suolistobakteeristoomme ja voivat sitä kautta aiheuttaa sairauksia tai lisätä immuunivastetta, joka puolustaa meidän elimistöämme sairauksilta.

Neuvolassa kehoitetaan raskauden aikana syömään foolihappoa. Aivan oikein, mutta toimiiko tämä kaikilla? Foolihappo on folaatin synteettinen muoto ja monella suomalaisella on MTHFR geenimutaatio, jolloin foolihappo ei pääse muuntumaan aktiiviseksi folaatiksi ja siitä ei ole kenellekään mitään hyötyä. Päinvastoin siitä voi olla haittaa, sillä se tukkii elimistön folaattireseptorit niin, että aktiivinen folaatti, jota saamme esimerkiksi vihreistä kasviksista, ei pääse vaikuttamaan laisinkaan. Käyttäkää siis vain aktiivisessa muodossa olevaa folaattia, joka tunnetaan myös nimellä metyylifolaatti.

Mitä folaatin puutos voi saada aikaan?

Äidillä

  • heikentynyttä geenien ilmentymistä
  • makrosytaarista anemiaa
  • väsymystä, masennusta
  • toistuvia keskenmenoja
  • homokysteiinin nousua
  • kielen kipeytymista tai tulehdusta kielen pinnan irtoamisesta
  • ientulehdusta
  • neuropatiaa
  • kohdunkaulan dysplasiaa
  • hengenahdistusta
  • hyperpigmentaatiota tai/ja linea nigra (vatsan päälle tuleva tumma vertikaalinen viiva raskauden aikana)

Sikiölle

  • heikentynyttä kasvua
  • midline deffects (valitettavasti en löytänyt suomenkielelle oikeaa vastinetta, mutta mm. kieli-suulakihalkio kuuluu tähän ryhmään)
  • kehitysviiveitä
  • hermostoputken vikoja
  • makrosytaarista anemiaa
  • methylaation puutosta
  • riski autismille.

Hoidetaan ne juurisyyt, ei oiretta!

Mutta sitten päivän toiseen aiheeseen, jonka piti kreikkalainen lääkäri Aristo Vojdani. Dr Vojdani on tehnyt lukuisia tutkimuksia yhdessä poikansa kanssa ja nyt viimeisimpiä tutkimusaiheita hänellä ollut alzheimer ja beta-amyloosit. Näistä tulemme kuulemaan vielä lisää ja itsekin uskon, että jossain vaiheessa tuo alzheimerin tautikin luokitellaan autoimmuunisairaudeksi. Vojdanin luennon aiheena oli laboratoriotulkintojen rooli ympäristötekijöiden selvittämisessä autoimmuunisairauksissa.

Kun IgG luokan vasta-aineet nousee, pitäisi herätä kysymys: Miksi? IgG on agressiivinen ja elimistöllä on syytä puolustaa elimistöä joltain: ruoalta, patogenilta jne. Myös RF eli reumafaktori on IgG vasta-aine. Reumafaktorin noustessa, elimistö pyrkii puolustamaan itseään joltain ulkoiselta tekijältä, joka pitäisi selvittää. Ei lyödä vain ”laastaria” päälle ja laskea tulehdusta lääkkein, sillä tuho ja puolustus elimistössä jatkuu koko ajan.  Yllämainittu folaatin puute johtaa metylaation puutteeseen ja yhdessä ympäristötekijöiden kanssa aktivoi kehon hyökkäämään kohdekudoksia kohtaan, muodostaen antigeenejä, aiheuttaen immuunireaktion ja vasta-aineiden tuotannon johtaen lopulta autoimmuunisairauteen.

Miksi kaksosista sairastuu vain toinen, vaikka he olisivat identtisiä, jolloin heillä on identtinen genomi?

On totta, että toisiin sairauksiin geenit vaikuttavat paljon enemmän kuin toisiin. Mielenkiintoista on, että esimerkiksi identtiset kaksosilla on liki 60% todennäköisyys sairastua Crohnin tautiin, jos heillä on sille altistavat geenit, mutta ei-identtisillä kaksosilla tämä riski on vain 4%. Haavainen paksusuolen tulehdus, joka on myös tulehduksellinen suolistosairaus siinä missä Crohnin tautikin, niin identtisten kaksosten sairastumisriski on vain noin 6% ja ei-identtisillä kaksosilla 0%. Tämä selittää sen, että haavaisessa paksusuolen tulehduksessa ympäristötekijöillä, ravitsemuksella ja suoliston kunnolla on suurempi merkitys kuin olemassa olevilla geeneillä.  Muista sairauksista samanlaista vertailua alapuolella.

Kuinka moni teistä autoimmuunisairaista on kuullut lääkäriltä, että vasta-aineita ei tarvitse mitata, kun ne on kerran todettu korkeiksi ja sairaus voidaan diagnosoida? Lääkärit väittävät potilailleen, että tauti on elinikäinen ja sille ei voi mitään. Sen tuomia oireita voidaan kyllä hoitaa lääkkein, mutta millään muulla ei ole merkitystä. Itse sairastuin liki 20 vuotta sitten Sjögrenin syndromaan, jolloin tumavasta-aineet, ENA-vasta-aineet, SSA/SSB molemmat positiiviset eli kaikki viittasi siihen, että Sjögren syndroma on ja ainutlaatuinen sellainen. Suussa vielä tulehdus pahimmalla asteella, että epäilyä ei ollut. Sen koommin ei ole minulta vasta-aineita mittailtu, mitä sitä mittaamaan kun sairaus on ja pysyy… Dr Vojdanin mukaan Sjögrenin syndromassa vasta-aineet pitäisi mitata 7 vuoden päästä sairauden toteamisesta, joka kertoo sairauden sen hetkisestä tilasta. Geenejäsi et pysty poistamaan, mutta pystyt saamaan sairautesi remissioon oikealla hoidolla ja sen remission kertovat vain vasta-aineet.

Minkä takia jotkin ruoka-aineet aiheuttavat sitten elimistössä immuunireaktion?

Otetaan esimerkinä maapähkinä (joka ei ole edes pähkinä, vaan herneen maanalainen osa eli silloin palkokasvi). Maapähkinän proteiini on kontaminoitunut pestisidien, raskasmetallien ja alfatoksinien kanssa. Kun ruoansulatusentsyymi pilkkoo nämä proteiinit, muodostuu monia ei-pilkkoutuneita aminohappoja ja peptidejä, jotka aktivoivat immuunivasteen ja aiheuttavat tulehdustekijöitä elimistöön, rikkoo suunkautta tulevan toleranssin ja aiheuttaa vasta-ainemuodostusta ruoka-aineelle. Tämän vuoksi moni pystyy syömään luomutuotettua ja puhdasta ravintoa, mutta myrkytetty ruoka aiheuttaa voimakkaita reaktioita. Samoin voi käydä esimerkiksi tonnikalan kanssa: tuore tonnikala sopii, mutta purkkitonnikala aiheuttaa oireita. Syynä on purkin alumiini ja mahdollisesti bisfenoli A.

Mitä ovat xenobiootit, joihin olen ainakin kertaalleen jo viitannnut? Xenobiooteista on alla kuva, jota on jopa vaikea suomentaa, kun ei kaikille löydy suomenkielistä vastinetta. Tutuimpina sieltä ainakin löytyy alfatoksiinit (tietyissa kasviksiksissa), formaldehydi, phalaatit, bisfenoli A, tetrakloorietyleeni, parabeenit, elohopeayhdisteet, raskasmetallit ja niiden seokset.

Muista hoitaa suutasi!

Vodjanin luento oli niin mielenkiintoinen, josta voisi nostaa vaikka kuinka paljon tekijöitä esille. Yhden hyvin hyvin tärkeän asian nostan vielä luennosta esille: suun terveys. Kun suussa on tulehdus, on se sitten karies, ientulehdus tai syventyneet ientaskut, on suussa silloin dysbioosi ja dysbioottista biofilmiä. Nämä vapauttavat toksiineja ja antavat ”avaimia” patogeenisten bakteerien lisääntymiselle ja aiheuttavat myös suolistossa dysbioosia. Suoliston dysbioosi vapauttaa lisää toksiineja, jotka heikentävät suoliston liitoksia aiheuttaen vuotavaa suolta.  Tämä tunnetusti aiheuttaa autoimmuunisairauksia, systeemisiä tulehduksia (kuten ateroskleroosia) sekä neurologisia oireita. Suussa olevat bakteerit, kuten myös angiinan aiheuttava Streptokokkus A, voi aiheuttaa suoraan neurologisia vaurioita, koska sillä on suora yhteys nenä-suunontelosta aivoihin.

Huh, huh. Tässä tuli jo niin pitkä postaus, että taidan jatkaa kakkospäivän mielenkiintoisia asioita toisessa postauksessa. Tässä jo vähäksi aikaa pureskeltavaa autoimmuunisairauksien parissa.