fbpx

Kaukana, mutta kuitenkin niin lähellä

Vuonna 2017 Suomessa on 311 kuntaa, ravintoterapiayhdistyksen ravintoasiantuntijoita on 21 paikkakunnalla ja FLT ravintovalmentajia 17 eri paikkakunnalla. Jokaiselle kunnalle ei valitettavasti riitä omaa ravintoasiantuntijaa, mutta naapurikunnasta sellaisen saatat löytää vilkaisemalla tarkemmin. Nyky-yhteiskunnassa kiire, perhe, työt ja moni muu este saattaa rajoittaa matkustamista vaikka naapurikuntaan. Esteenä voi olla myös työajat, jotka vaikuttavat vastaanotolle hakeutumisen, kun monesti jo pelkkiin matkoihin saattaa vierähtää tunti taikka toinen.

Suomen kunnat 2017. Lähde Wikipedia

Jääkö henkilö, jonka paikkakunnalla tai naapurikunnassakaan ei ole ravintoasiantuntijaa ilman palvelua ja hoitoa? Voiko henkilö hoitaa terveyttään myös toiselta puolelta maata tai maapalloa, jonne työmatkat ovat hänet lennättäneet? Töiden välissä voi olla pari tuntia aikaa, mutta kun ne siirtymisetkin kestävät tai lapset/koirat eivät voi olla paria tuntia kauempaa yksin kotona, saako henkilö silti palvelua ja apua?

Ei huolta. Nykyään yhä useampi hoitaa asioitaan verkon ja etäyhteyksien välityksellä. Myös ravintovalmennnukset voidaan hoitaa etäyhteyksien kautta esim. Skypen välityksellä, jossa myös valmentaja ja valmennettava näkevät toisensa. Tietysti lähikontakti meistä jokaiselle on se paras vaihtoehto, mutta aina siihen ei ole mahdollisuutta. Etäyhteyden päästä tehty valmennus ei sisällöllisesti eroa millään tavalla lähivastaanotosta.

Miten etävastaanotto sitten toimii? Etävastaanottoajan voit sopia kanssani sähköpostilla, soittamalla tai varaamalla ajan sähköisestä ajanvarauksesta. Vastaanottoa ei kannata varata heti seuraavalle päivälle, koska lähetän sinulle sähköpostissa perustietokaavakkeet ja oirekyselyn täytettäväksi ja toivoisin sinun lähettävän ne minulle perinteistä maapostia pitkin. Tämä siksi, että papereissa voi olla arkaluontoisia asioita ja sähköposti ei ole virallinen lähetyskanava etenkään, kun minulla ei ole vielä sinun allekirjoittamaasi suostumusta tähän. Kusti polkee sen pari päivää (tosin viime aikoina kestänyt paljon pidempääkin…) Tähän on tulossa järkevämpi ratkaisu, koska itse en ole viime aikoina tuohon postin kulkuun kovin paljon luottanut.

Ennen vastaanottoa sinun kannattaa vielä testata, että Skypesi toimii soittamalla koepuhelu Skypelle. Jos tämä ei toimi, keksimme kyllä toisen keinon käymällä keskustelu esimerkiksi Zoom roomin kautta. Näitä välineitä onneksi nykyaikana löytyy, mutta pitää vain ajoissa selvitellä ennen varsinaista valmennusistuntoa. Ykistyiskohdista sovimme lisää sähköpostilla ennen vastaanottoa.

Enään ei ole siis välimatka esteenä palveluiden piiriin hakeutumisessa. Skypettelen mieluusti kanssasi ja autan sinua kohti parempaa hyvinvointia ja terveyttä.