Toivoa on olemassa – pienen naisen kasvutarina

Haluan jakaa teille tarinani. Tarinan siitä, miksi minusta tuli terveydenhoitaja YAMK, FLT ravintovalmentaja sekä vyöhyketerapeuttisen vauvahieronnan ammattilainen. Minulla ei ole taustalla tarinaa siitä, kun joku ammatti ja koulutus piti vain valita, ettei jää tyhjän toimittajaksi. Itse pidän omaa ammatinvalintaani kutsumuksena, sillä työllä jota teen, on merkitys.

Hoitaminen, hoivaaminen ja auttaminen ovat aina olleet merkityksellisiä tekijöitä minulle. Lapsena jo leikin lääkäriä, hoitajaa sekä opettajaa ja minulle oli itsestään selvyys, että minun pitää päästä opiskelemaan lähihoitajaksi peruskoulun jälkeen. Näin myös tapahtui ja vuonna 2003 valmistuin lähihoitajaksi suoritettuani lukio-ammattikoulukaksoistutkinnon.

Olin saanut astmadiagnoosin jo lapsena, johon minulla oli asianmukaiset inhaloitavat kortisonisumutteet.  Olin ollut muuten suhteellisen terve lapsi. Suuri elämääni mullistava tapahtuma oli sairastuminen heti opiskelun alkuaikoina 17 vuotiaana nuorena naisena. Kovien kipujen, pahoinvoinnin ja sairaalloisen laihtumisen seurauksena sain diagnoosiksi Sjögrenin syndrooma, mutta myös samalla lisämunuaisten toiminta oli lakannut lähes kokonaan. Diagnoosin hakeminen vei pitkän aikaa, mutta ennen sitä, oli isoäitini löytänyt minulle hoitajan, joka teki MSF-hoitoja. Hoitoihin kuului myös ravitsemushoitoa ja niiden avulla jaksoin käydä jopa koulua, jonka suorittamisen koin todella tärkeäksi. Sain diagnoosit, hydrocortison korvaushoidon ja toivuin taas jaksaen nauttia elämästä ja opiskeluista.

Lähihoitajana työskentelin monenlaisessa erilaisessa työnkuvassa: päiväkodeissa, kehitysvammaisten asuntoloissa, vanhusten palvelutaloissa, sairaaloissa sekä MLL:n perhetyöntekijänä hoitaen pääsääntöisesti pitkäaikaissairaita ja kehitysvammaisia lapsia heidän kotonaan. Nautin lähes kaikesta tekemästäni työstä, sillä sain auttaa ja hoitaa erilaisia ihmisiä. Vanhat rakennukset ja sisäilmaongelmat tulivat vastaan useassa paikassa, joissa työskentely teki minut aina hetkellisesti työkyvyttömäksi. Hain opiskelemaan sosionomiksi, mutta peruutuspaikalle päästyäni, se ei enää ollut ajankohtaista.

Pian kuvioihin tuli myös seurustelu ja piti saada elää nuoruuttaan. täysillä. Se tarkoitti humalahakuista juomista lähes joka viikonloppu, ruokavalio ei ollut enää sama, jolla olin saanut itseni terveeksi ja liikunnalle ei tuntunut jäävän aikaa. Koska ei ollut oireita, voin hyvin, lääkitykseni oli kunnossa ja elämä oli kivaa, niin mitäpä sitä turhia hampaita kiristelemään. En edes tuolloin osannut ajatella, että ruokavaliolla voisi olla kauaskantoisemmat merkitykset, kun lopulta söin melko terveellisesti virallisten ravintosuositusten mukaan. Sokeria tuli käytettyä melko runsaasti, sillä olinhan kuitenkin hoikka ja ei ollut paino-ongelmia.

Opiskelu on ollut aina kivaa ja lähihoitajaksi ei voi jumahtaa. Hain opiskelemaan terveydenhoitajaksi ja pääsin. Valmistuin terveydenhoitajaksi 2008. Opiskeluaikaankin kuului muuttoja, sairauden pahenemisvaiheita ja pitkän parisuhteen päättyminen. Erinäisiä ruokavaliokokeiluita oli, mutta en niistä kokenut hyötyä, kun olo korjaantui melko nopeaan muilla keinoin kuten akupunktiolla. Muutin valmistumisen jälkeen heti Helsinkiin töihin. Työskentelin kotihoidossa 3,5 vuoden ajan. Ensimmäisen puolen vuoden aikana sairastelin taas paljon: sain oraalisia kortisonikuureja astmaan, kun hengitettävät lääkkeet eivät auttaneet. Oireiden taustalta löytyi työpaikan homeinen seinä. Työn luonne muuttui koko ajan raskaammaksi: entistä huonokuntoisempia asiakkaita hoidettiin kotona, henkilökuntaa oli sairaslomalla ja terveydenhoitajan piti pystyä tekemään omien töiden päälle vielä lähihoitajan tehtäviä, koska työvoimaa ei ollut riittävästi. Mursin vapaa-ajallani nilkan, terveyteni lähti hurjaan laskuun ja autoimmuunisairauteni oli tehnyt lisätuhoja iskien kyntensä tällä kertaa haimaan. Laihduin jälleen, voin huonosti ja oloni oli jälleen aivan kaamea ja elin parisuhteessa, jossa en saanut toiselta osapuolelta tukea laisinkaan. Se mistä ei puhuttu, sitä ei ollut olemassa!

Jälleen yksi muutto takana. Onhan niitä elämääni mahtunut jo melkein kymmenen. Syksyllä 2011 menin tapani mukaan Kauneus- ja terveysmessuille (nykyään I Love Me) ja päädyin Paula Heinosen luennolle. Olin kuullut Paulasta jo aiemmin ja lukenut hänen kirjansa Vihdoinkin Hyvä Olo, mutta en ollut koskaan ollut hänen luennollaan. Paula kertoi kouluttavansa terveydenhuollon ammattilaisia ja kiinnostuin. Ilmoittauduin heti illalla jo Paulan seuraavana keväänä alkaville kursseille ja aloitin avoimen yliopiston ravitsemustieteen opinnot. Koko ammattikorkeakouluajan olin ollut taas uudestaan kiinnostuneempi ravitsemuksesta, mutta se toteuttaminen oli ravitsemussuositusten noudattamista, jos aina sitäkään. Sitä ei ollut osannut sairastumisten myötäkään taas tajuta, että ruokavaliolla olisi voinut tehdä paljon asioiden eteen, eikä voinut tietää, että perusravitsemussuositukset eivät minulle sovi viljojen ja maitotuotteiden myötä. FLT opintojen myötä löysin myös funktionaalista lääketiedettä edustavan lääkärin ja ravintovalmentajan vastaanotolle  Antioksidanttiklinikalle, joilta olen saanut parhaimman avun ikinä sairauteni ”voittamisessa”. Vuoden 2013 lopulla valmistuin ravintoneuvojaksi ja  minulle myönnettiin myös FLT Ravintovalmentajan® lisenssi. Kesällä 2016 jäin taas todella miettimään sairauttani, joka on siis autoimmuunisairaus. Tutkin, pohdin ja pähkäilin perusluonteelleni ominaisena piirteenä. Pähkäily, tutkiminen ja pohtiminen johti Facebookin autoimmuuniprotokolla ryhmän luomiseen, joka yllätyksekseni lähti kasvamaan todella nopeasti.

FLT ravintovalmentajat 2016

Kotihoito oli saanut jäädä. Olin hakeutunut terveysasemalle avosairaanhoitoon, jossa työskentelin 4 vuoden ajan. Mtä enemmän minulle tietoa tuli, sitä riittämättömämmäksi itsen tunsin ja ahdistuin sen kankeuteen. Minulla oli paljon tietoa, jota en saanut tuoda ulos, jota en saanut antaa asiakkaalle. Käytössäni olivat vain käypä hoito -suositukset ja virallisterveelliset ohjeistukset, joiden ulkopuolelle ei saanut tai uskaltanut poiketa. Ihmistä ei saanut katsoa riittävästi yksilöllisenä henkilönä kokonaisvaltaisesti, vaan hänet piti ahtaa tiettyyn muottiin ja mennä massavirran mukana. Myöskään ei ollut mahdollisuutta riittävän pitkiin vastaanottoihin, jolloin hoito tuntui jäävän kesken.

Koska halusin jotain muuta, mutta irtisanoutuminen tässä vaiheessa olisi ollut liian riskiä, hakeuduin opiskelemaan ylempää ammattikorkeakoulututkintoa, josta valmistuin 2016 tittelillä terveydenhoitaja YAMK/kliininen asiantuntija. Koulussa sain ajatella omilla aivoillani ja se ei ohjannut siihen kankeaan malliin, jossa olin saanut työskennellä. Sain YAMK opinnäytetyönäni kehittää muistisairaiden ravitsemusta tutkitun tiedon pohjalta. Minulle vahvistui ajatus, että koska ravintovalmennus perustuu tutkimukseen, mittaamiseen ja ihmisen biokemiallisen kokonaisuuden ymmärtämiseen, niin minun ei tarvitse noudattaa kankeita ohjeistuksia, jos asiakas ei niistä hyödy. Minulla on oikeus ja velvollisuus ajatella asiakkaan parasta, mihin perusterveydenhuollossa ei ole mahdollisuutta. Opintovapaalla kouluttauduin myös vyöhyketerapeuttiseksi vauvahierojaksi, jotta pääsen auttamaan myös perheen pienempiä ja opettaa hieromisen taito myös vanhemmille kotiin.

Sain viimein rohkeuden sanoa itseni irti. Nyt matkani jatkuu Omppupolulla kohti uudistuvaa terveydenhuoltoa. Elämässä täytyy olla intohimoa, sillä ilman sitä ihminen ei voi hyvin. Nyt haluan tarjota kokonaisvaltaista ja yksilöllistä terveydenhuoltoa, jossa jokaisen yksilön tarina on merkityksellinen ja arvokas.

Haluan tällä tarinalla luoda toivoa kaikille sairastuneille. Maailmassa on paljon sairauksia, mutta hakeamalla apua sinua voidaan auttaa. Itse olen löytänyt avun funktionaalisesta lääketieteestä ja sen vuoksi haluan myös auttaa ihmisiä palauttamaan terveytensä sen avulla. Terveys ei tarkoita sairauden poissaoloa vaan hyvinvointia. Vaikka sinulla olisi krooninen sairaus, sinulla on oikeus ja mahdollisuus hyvinvointiin.

Vastaa