smoothie-2303616_1920

Pinaattilettujen parhautta

Tavalliset ohjeet on helppo kääntää gluteenittomaksi muuttamalla jauhoja, mutta usein lettusista on tullut kuitenkin kovin jauhoisia ja ”gluteenittomuuden” on maistanut läpi, etenkin kun letun on pitänyt olla luontaisesti gluteeniton, maidoton ja munaton. Nyt vielä pyrin välttämään maissia, niin sen jättäminen pois perinteisistä maissi-riisijauhoseos letuista teki tilanteesta vielä hankalamman.

Helena Kemppainen blogissaan on mainostanut blogissaan durrajauhon erinomaisuutta tuomaan vehnäinen maku ja rakenne, joten päätinpä kokeilla tehdä letut durralla, riisijauholla ja arrowjuurijauholla. Arrowjuurijauho toimii samalla tavalla kuin tapiokatärkkelys, mutta tuo enemmän kuohkeutta taikinaan. Tätä ei valitettavasti taida saada Suomesta kun pienissä purkeissa, joten olen tilannut sitä iHerbistä. Se kuitenkin on ollut niin monessa AIP reseptissä, että pakkohan sitä oli saada. (Tämä ohje ei ole siis AIP sopiva). Kanamunaa ei välttämättä tarvitse taikinassa korvata millään, koska taikinaan laitoin psylliumia ja jauhot turvotessaan pitävät letut kasassa, mutta koska tein isoja lettuja ja halusin mukaan kuitenkin tekstuuria sekä proteiinia, lisäsin taikinaan naudan gelatiinia, joka myös toimii leivonnaisissa munan korvikkeena.

Itse tein tällä kertaa täytettyjä lettuja, jotka ovat lapsuudessa ollut meillä usein oiva iltapala. Nyt kaapissa ei sattunut olemaan muuta kuin purkki tonnikalaa, joten tein siitä ja riisistä täytteen. Muutenhan pinaattiletut ovat parhautta puolukkasurvoksen kanssa 🙂

Lettutaikinaan siis tuli:

5 dl kasvimaitoa tai puolet kermaa ja puolet vettä
200-250 g pinaattia (itse käytin babypinaattia, kun sitä sattui olemaan)
1 tl leivinjauhetta
vajaa 1 tl suolaa
1 rkl kirkastettua voita sulatettuna
vajaa 1 tl psylliumia
1 rkl great lakes gelatiinia (pun, purkki)
1 dl durrajauhoja
1 dl arrowjuurijauhoa tai tapiokatärkkelystä
1 dl vaaleita riisijauhoja

Tehosekoita pinaatti ja maito. Lisää muut ainekset ja anna turvota. Eri kasvimaidoissa on eroja ja myös eri valmistaijien jauhoissa ja psylliumissa. Jos taikina tuntuu liian löysältä, lisää jauhoja 1 rkl kerrallaan vuorotellen jauhojen kanssa, jotta niiden suhde säilyy. Jos taikina on taas liian paksua, lisää nestettä.  Paista öljytyllä pannulla.

Täytteeseen tuli:

1 prk tonnikalaa
2-3 dl keitettyä riisiä
povencen yrttimaustetta ja suolaa maun mukaan,

Keitä riisi ja sekoita siihen tonnnikala ja mausta. Kääri lettujen sisään ja nauti <3

Tämä samainen ohje toimii myös makeisiin lettuihin jättämällä pinaatin pois ja laittamalla taikinaan halutessaan 1 rkl kookossokeria. Meillä kotona on aina letut tehty ilman sokeria, sillä sokerin saa marjoista tai hillosta. Makeisiin lettuihin jauhoja piti laittaa merkittävästi enemmän, koska pinaatti myös sakeennutti taikinaa.

Itse sain makeat letut tehtyä tällä ohjeella:

2,5 dl kasvimaitoa
vajaa 1/2 tl psylliumia
vajaa 1/2 tl suolaa
1/2 tl leivinjauhetta
1 rkl kirkastettua voita
4 rkl durrajauhoa
4 rkl arrowjuurijauhetta
4 rkl vaaleita riisijauhoja

Ainekset sekaisin ja turvotus. Taikinasta itse paistoin pikkulettusia ja koska taikina jo niin rasvainen, ei tarvinnut lisätä pannulle enää rasvaa laisinkaan. Nautiskele tuoreiden marjojen kanssa, nyt kun niitä vielä saa.

smoothie-2303616_1920

Diettikokkina ystävän häissä

Ystäväni meni alkusyksystä naimisiin. Itse omalla -ton, -ton, -ton ruokavaliolla olen saanut usein olla itse diettikokkina äitini avustuksella. Tarjottavat, jotka tein olivat munattomia, maidottomia ja ilman valkoista sokeria. Kakku maistui myös ilman puolukkakerrosta tuolloin 4-vuotiaalle kummipojalleni, mutta morsiammen makuun se ei tainnut olla. Taatelista tulee tykätä, jotta tästä kakusta myös pitäisi 😉 Kakku tehtiin halkaisijaltaan 17 cm:n vuokaan.

Puolukka-kinuskikakku

Munaton, maidoton, gluteeniton, semiraaka, pähkinätön, ei valkoista sokeria

pohja (raaka):

1 dl auringonkukan siemeniä
6 tuoretta taatelia
2 rkl tahinia

kinuskitäyte (raaka):

1 dl mantelikermaa
10  tuoretta taatelia
3/4 dl kaakaovoita
ripaus suolaa

puolukkatäyte:

1 1/4 dl puolukoita
1 dl riisikermaa
2 liivatelehteä
1 tl vaniljajauhetta
ripaus suolaa

kiille:

2 dl kylmäpuristettua puolukkamehua
3 tippaa steviauutetta
3 liivatelehteä

Poista taateleista kivet. Aja pohjan ainekset sekaisin sauvasekoittimen teholeikkurilla tai tehosekoittimella, jos sinulla on siinä s-terä tai hyvä tampperi. Taputtele vuoan pohjalle ja laita jääkaappiin kovettumaan täytteiden valmistumisen ajaksi.

Sulata kaakaovoi vesihauteessa. Poista taateleista kivet ja sekoita kerma sekä taateli sauvasekoittimella tai tehosekoittimella sekaisin. Lisää ripaus suolaa ja kaakaovoi. Levitä pohjan päälle ja laita pakastimeen kovettumaan.

Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Kuumenna pieni määrä vettä, jossa voit sulattaa liivatelehdet. Sekoita kerma ja puolukat tehosekoittimessa, mausta vaniljalla ja lisää ripaus suolaa. Sekoita sulatetut liivatelehdet joukkoon ja kaada jo kovettuneen kinuskikerroksen päälle. Anna hyytyä vähintään muutama tunti.

Valmista kiille kuumentamalla pieni tilkka mehua, johon sulattaa liotetut liivatelehdet. Sekoita liivalehtimehutilkka puolukkamehuun ja makeuta stevialla. Kaada hyytyneen puolukkakerroksen päälle varovasti lusikkaa apuna käyttäen.

Kasvispiirakka

Laktoositon, gluteeniton, munaton, lehmänmaidoton

Piiraspohja:

3 dl Urtekramin yleisleivontamix
1 dl perunajauhoa
1 dl pegorino juustoraastetta
150 g gheetä
0,5 dl vettä

täyte:

Kuullotettuja kasviksia maustettuna mielesi mukaan
2,5 dl mantelikermaa
2 rkl arrow-juuritärkkelystä (voi korvata tapiokatärkkelyksellä)
vuodenjuustoraastetta

Nypi ghee jauhoihin, sekoita juustoraaste ja lisää vesi. Urtekramin jauhoseoksessa on valmiina psyllium, joten sitä ei tarvitse enää lisätä. Jos teet pohjan muista jauhoista, muista lisätä 2 tl psylliumia. Juustoraasteessa on usein paljon suolaa, joten suolan lisääminen ei välttämättä ole tarpeen. Taputtele taikina vuoan pohjalle (noin 23 cm:n halkaisija) ja laita jääkaappiin odottamaan täytteen valmistumista.

Kuullosta kasvikset öljyssä. Sekoita mantelikerma ja tärkkelysjauho. Levitä kasvikset pohjan päälle, lisää kermaseos ja lopuksi juustoraaste.  Paista 225 asteessa 25-30 min kunnes pinta on kauniin ruskea.

Gluteeniton hapanleipä

Suolaiseksi olin tehnyt vielä gluteenitonta hapanleipää, joka päällystettiin Oatlyn tuorejuustolla sekä kalkkunaleikkeellä tai kylmäsavulohella. Hapanleivän ohje löytyy vanhasta Polkusia blogistani

 

smoothie-2303616_1920

Sunnuntaina juurekset taipuvat moneksi

Sunnuntai on leppoista aikaa touhuta keittiössä. Sunnuntain ruokalistalta löytyi juureswok, marinoidut broilerinfileepihvit uunista sekä gluteenittomat palsternakkasämpylät. Kuten otsikko jo lupailee, niin juurekset ovat olleet tänään pääosassa.

Juureswok

pala daikonia
pieni pala juuriselleriä
1 pieni kyssäkaali
4 (pientä) porkkanaa
avokadoöljyä
suolaa
jauhettua korianteria

Suikaloi juurekset ja kypsennä wok-pannussa avokadoöljyssä kypsiksi. Wok-juurekset voivat jäädä hieman napakoiksi, jos sinulla ei ole ruoansulatusongelmia ja vatsa sulattaa ne hyvin.

Marinoidut broilerinfilepihvit

1 pkt broilerinfilee pihvejä
2 rkl soijakastiketta
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl sitruunamehua
1 tl tuoretta inkivääriä raasteena
1 tl kuivattua sitruunaruohoa
1 tl kurkumaa

Sekoita marinaadin ainekset. Nosta broilerit lasi/keramiikka-astiaan, kaada marinadi päälle ja pyörittele kanoja astiassa, jotta mausteet tarttuvat joka puolelle. Anna maustua muutama tunti jääkaapissa. Miksi en laittanut broilereita marinoitumaan muovipussissa, jossa niitä helppo ”hölskytellä”? Öljy on liuotin ja irrottaa muovista haitallisia yhdisteitä ruokaa. Minimoin tämän laittamalla marinadin ja lihan lasiastiaan.

Paista 200 asteisessa uunissa 45-50 min, kunnes lihan sisälämpotila on 73 asteista.

Nautiskelin aterian vielä riisinuudeleiden kanssa, jotka valmistuvat nopeasti.Kyllä maistuikin herkulliselta kevätauringon paisteessa Matti Heikkisen hiihtäessä MM-pronssia.

 

Palsternakkasämpylät

Olen rakastunut Helena Kemppaisen blogissa oleviin bataattisämpylöihin, mutta koska reilumpi bataatin syöminen saa vatsani ärtyyntymään, kokeilin, miten ohje toimii palsternakalla. Hyvin toimi! Ohjetta hieman muokkailen:

3 dl palsternakkasosetta keitetyistä palsternakoista
1 dl palsternakan keitinvettä
1,5 tl suolaa
5 rkl oliiviöljyä
3 dl riisijauhoja
2 tl ksantaania
1,5 tl soodaa
2 tl psylliumia
1/2 rkl taatelisiirappia
1/2 sitruunan mehu (yht 2,5 rkl mehua)
vajaa desi vettä

Sekoita palsternakkasoseeseen vesi , suola ja 4 rkl oliiviöljyä. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää soseeseen. Lisää siirappi ja sitruunan mehu sekoitettuna veteen. Sekoita tasaiseksi pehmeäksi taikinaksi. Lisää vielä 1 rkl oljyä, joka helpottaa taikinan käsittelyä tekemällä siitä hieman liukkaamman. Ota ruokalusikalla kämmenen kokoisia kasoja ja muotoile kostutetuin käsin pyöreitä sämpylöitä. Paista 175 asteisessa uunissa 30 minuuttia. Sämpylät ovat kypsiä, kun pohja kumisee koputtaessa,

smoothie-2303616_1920

Kesän kaipuu -smoothie

Nyt kyllä tupsahti blenderistä herkullisen raikas smoothie, että haluan jakaa sen muillekin. Ulkona kaunis aurinkoinen paiste kesää odotellessa, joten kutsuttaisiko tätä vaikka ”kesän kaipuu -smoothieksi”.

1 pieni kesäkurpitsa
muutama mintun oksa tai reilusti, jos tykkään mausta
2 dl pensasmustikoita
2 dl vadelmia
1 pss Meron Berry natural instant rose hip with rasberry (3g) (ei taida saada enää mistään 🙁 )
1 pss FSF Instant reishi -juomajauhetta
1/2 tl Puhdistamon Super C-vitamiinia
1 rkl tyrnirouhetta
2 tl psylliumhiutaletta
1 rkl avokadoöljyä
2 rkl Puhdistamon riisiproteiinijauhetta
5 tippaa steviaa
vettä niin paljon, että aineksen peittyvät

Muutama sana smoothien marjojen ja yrttien tehovaikutuksista:

Pensasmustikat ovat lempimarjojani. Tykkään niiden mausta enemmän kuin metsämustikan, sillä ne ovat raikkaampia ja makeampia. Ne eivät kuitenkaa sisällä yhtä paljon antioksidantteja ja sen jo saattaa aavistaa niiden väristä. Niissä on kuitenkin samoja vaikutuksia kuin metsämustikallakin. Pensasmustikat kannattaa ehdottomasti syödä luomuna. Minulla enää yhteen smoothieen marjat ja sen jälkeen täytyy odotella taas ensi kesää 🙁 Vadelmasta olen tainnutkin aiemmin mainita, että se on toinen marja, josta erityisesti pidän.

Mustikoiden antosyaaneja (flavoinoidit) on tutkittu paljon ja ne mm.

  • estävät sydän- ja verisuonisairauksia
  • yhdistävät kollageenisäikeitä vahvistaen sidekudosta
  • estävät tulehdusta lisäävien yhdisteiden vapautumista ja synteesiä
  • nostavat solunsisäisiä C-vitamiinimääriä
  • vähentävät läpäisevyyttä veriaivoesteessä, jolloin myrkkyjen kulkeutuminen aivoihin estyy
  • estävät silmien väsymistä ja parantavat näkökentän laajuutta, parantavat silmien verenkiertoa ja vaikuttavat verkkokalvojen entsymaattiseen aktiivisuuteen, jolloin yönäkö ja sopeutuminen kirkkaaseen valoon paranee
  • estävät ja parantavat mahahaavaa
  • helpottavat PMS-vaivoja
  • rauhoittaa keskushermostoa

Mustikoita pitäsi syödä väh. 1,5 dl päivässä (metsämustikka luultavammin) hyötyjen saamiseksi. Antosyanosidit poistuvat nopeasti elimistöstä, joten hyöty on lyhytaikainen, jos sitä ei pidä yllä. Maito vaikuttaa epäedullisesti mustikan antioksidanttisuuteen, joten perinteinen mustikkamaito ei ole paras tapa nauttia mustikoita. Mustikoissa on antosyaanien lisäksi lukuisia muitakin yhdisteitä, joilla mm. todettu olevan syöpiä ehkäisevä vaikutus.

Vadelmissa on paljon C-vitamiinia, kuitua, biotiinia ja karvasaineita, jotka parantavat maksan toimintaa. Ne myös poistavat kehosta nestettä. Biotiini puolestaan antaa hiuksille kiiltoa ja tuuheutta ja parantaa ihon kimmoisuutta. Karhunvadelmilla samat vaikutukset.

Mnttu on taas yrttinä vatsaa rauhoittava yrtti ja tuo mukaan raikasta makua. Mintun lääkkeellisistä ominaisuuksista voit lukea Askel Terveyteen -blogista.

Tyrnin marjassa on E-vitamiinia enemmän kuin minkään muun kasvin hedelmissä tai marjoissa. Siementen kuorissa on myös B12 vitamiinia, jota ei helposti saa hyödynenttyä kokonaisesta marjasta. Tässä rouheet ja jauheet ovat hyvä vaihtoehto, jolloin ne on saatu myös mukaan. Marjalihassa voi olla jopa 8% öljyä, siemenissä vielä enemmän. Tyrnin rasvahappokoostumus on erinomainen sisältäen kaikkia omegaryhmän rasvahappoja hyvässä suhteessa. Tyrnin terveysvaikutuksia ovat mm.

  • öljyllä suotuisa vaikutus ihoon, limakalvoihin ja immuunijärjestelmään
  • suojaa ihoa ja sen palamista auringossa betakaroteinoidin avulla
  • parantaa verenmuodostusta ja hormoniaineenvaihduntaa
  • hidastaa ikääntymiseen johtavia muutoksia
  • saattaa vähentää makean, kofeiinin ja nikotiinin himoa
  • laskee CRP arvoja

Tyrniä ei pidä käyttää, jos on ollut sappirakon tai haiman tulehdus. Mahakatarissa tyrnimehu saattaa olla liian vahvaa.

Marjoilla myös muita terveysvaikutuksia ja lisää voit lukea niistä mm. Sinikka Piipon Suomalaiset marjat -kirjasta. Voin suositella Sinikka Piipon kirjoja kaikille. Siinä kirjoja täyttä asiaa 🙂

smoothie-2303616_1920

Kaikki joukolla vatsoja kunnostamaan…

Tällä viikolla alkoi lääkäri Olli Sovijärven Vatsa kuntoon -valmennus. Valmennus kestää 7 viikkoa, jonka aikana Olli antaa viikottain uudet ohjeet noudatettavaksi. Osallistuin valmennukseen itse ”potilaana”  noin 1,5 vuotta sitten, kun se järjestettiin ensimmäisen kerran, mutta tällä kertaa minulla on ilo olla mukana FLT Ravintovalmentajana vastailemassa valmennettavien kysymyksiin ja tukena koko valmennuksen ajan. Voin suositella valmennusta lämpimästi!

Ensimmäisellä viikolla ohjeena oli jättää viljat, maitotuotteet ja palkokasvit. Valkoinen riisi oli sallittujen listalla, koska sisältää huomattavasti vähemmän antiravinteita kuin täysjyväriisi. Vaikka täysjyväriisi onkin terveellisempää sen vuoksi, että sisältää runsaasti kuitua ja hivenaineita, mutta kuori sisältää myös antiravinteita, jotka voivat mm. estää ruokaa sulamasta eli ns. entsyyminestäjiä. Sen lisäksi riisin kuoressa saattaa olla myös runsaasti arseenia, joka ei kuulu elmistöön. Tämän entsyyminestäjien vaikutus tulikin selväksi aivan lähipiirissä, kun ei normaalisti vatsaongelmainen henkilö syötyään täysjyväriisiä ihmettelee, kun kaikki ruoka ei ollutkaan sulanut matkallaan.

Suomalaiset ovat tietysti tottuneet syömään leipää ja mikäs avuksi, kun leipää ei saa syödä. Tässä vaiheessa mieleeni juolahtikin Helena Kemppaisen blogin ihanat bataattisämpylät: niissähän jauhoina oli käytetty nimeomaisesti valkoista riisijauhoa. Minulla ei ollut sitruunaa kaapissa, joten korvasin sen omenaviinietikalla ja hyvin onnistui, tosin sämpylöiden koostumus ei ollut aivan sama. Käytä siis sitruunamehua, jos sitä on 🙂 Olen tehnyt sämpylät aiemmin täysjyväriisijauhoista, joilla mauasta tulee täyteläisempi, mutta eivät nämä paljon niille hävinneet. Auringonkukkaöljy ei rasvahappokoostumukseltaan ole suositeltava, joten käytin oliiviöljyä.  (Kuvassa täysjyväjauhoilla tehtynä, jolloin taikinasta tuli myös hiukan tiukempi.)

No mitä sitten leivän päälle, kun voi on kielletty ja margariinejakaan ei voi suositella? Ai miksi se sininen keiju ei sitten sovi, kun on maidoton? Margariineissa ei enää käytetä transrasvoja, mutta ne käyvät läpi lukuisia muita prosesseja päästäkseen siihen myyntirasiaansa ja tämän vuoksi luonnollisuus on jo kaukana! Leivän päälle voi kuitenkin esimerkiksi levittää avokadoa tai jos tykkää oliviista, niin tehdä oliivitapenadea.

Oliivi-tapenade

2,5 dl pilkottuja oliiveja
2 rkl kapriksia
2 rkl oliiviöljyä
reilu 0,5 dl tuoretta persiljaa

Sekoita kaikki ainekset sekaisin tehosekoittimella.

 

smoothie-2303616_1920

Jokapäiväinen smoothieni

Marjojen ja kasvisten syöminen on tärkeää, jotta saamme riittävästi kuituja, antioksidantteja, vitamiineja ja hivenaineita luonnollisessa muodossa. Ne voi syödä kokonaisina pakastimesta sulattamalla näin talvisaikaan tai pistää smoothien joukkoon, jolloin sitä huomaamattaan juo suuremman määrän. Smoothien joukkoon on myös helppo ujuttaa kasviksia, yrttejä yms, joita ei muuten välttämättä tulisi juurikaan käytettyä. Oma smoothiepohjani on koostunut yleensä niinkin yllättävästä raaka-aineesta kuin kesäkurpitsa. Kesäkurpitsa tuo smoothieen kuohkeutta, mutta ei maistu siellä juuri millekään.  Marjoista suosikkini ovat olleet mustikka ja vadelma, joita vielä kesän jäljiltä pakastimessa on.

Rawmixin kannuun olen latonut seuraavat ainekset:

1 kesäkurpitsa
3 dl vadelmia
3 dl mustikoita
puoli nippua sitruunamelissaa
1/2 rkl psylliumkuitujauhetta
1 rkl Bulletproof Upgraded Octane oil
1 rkl tyrnimarjajauhetta (yleensä laitan tyrniöljyä, mutta nyt päässyt loppumaan)
2 rkl ruusunmarjajauhetta
1 annosmitta PlantForce riisiproteiinijauhetta
1 pss FSF Instant Cordyceps juomajauhetta
1 pss FSF Instant Reishi juomajauhetta
10 tippaa nestemäistä steviaa

Tästä tulee smoothieta yhteenä reilu litra, jonka juon parissa kolmessa osassa päivän aikana.

Miksi juuri nämä raaka-aineet?

Marjojen mausta pidän ehkä eniten vadelmasta ja mustikka on aivan loistava antioksidanttisilta ominaisuuksiltaan. Lisäksi mustikat ovat kesällä itse omin käsin poimittuja ja ovat näin myös hyvin edullinen ratkaisu. Vadelmat eivät valitettavasti ole luomua, koska luomuvadelmien hinta on niin suolainen, että olen tyytynyt perus puutarhavadelmaan, jos en ole löytänyt kesällä riittävästi villivadelmaa, joka jo maultaankin parempi.

Sitruunamelissa on lempiyrttini sen sitruunaisen maun vuoksi. Toinen lempiyrttini on minttu ja näitä tykkään vaihdella. Ne tuovat mukavaa makua smoothieen ja niiden eteeriset yrtit rauhoittavat vatsaa.  Marjajauheilla on helppo lisätä smoothieen marjojen tehovaikutuksia ilman, että ne lisäävät massaa merkittävästi. Kaapista tällä hetkellä löytyy tyrni- ruusunmarja- ja lakkajauhetta. Olen pyrkinyt ostamaan sellaisia marjajauheita, joita minulla on huonompi mahdollisuus saada pakastimeen ostettua. Ruusumarjajauheessa on runsaasti kalsiumia (4 rkl = 100 mg) ja sisältää sen lisäksi runsaasti C-vitamiinia. Tyrnimarjassa C-vitamiinia on vielä enemmän, joten on oikein vitamiinipommi 🙂

Plant Forcen riisiproteiini on tällä hetkellä ainoa riisiproteiini, joka maun puolesta ei niin pahasti töki vastaan ja sen pystyy helposti piilottamaan annosmitallisen smoothien joukkoon. SIenijauheita en laita aina, mutta silloin korvaan nesteen yrttiteellä. Sienijauheista lemppareita ovat FSF:n sienijauheet, koska ne on helppoja annospusseja sekä tehty miellyttävän makuisiksi sekoittaa vaikka kuumaan veteen ja nauttia teenä. Tällä kertaa valintani oli cordyceps, kun olen päivällä lähdossä salille, sekä reishi, jotta saan illalla kierrokset nopeasti alas ja rauhoitun nukkumaan. Smoothien C-vitamiinit tukevat näiden sienien vaikutusta entisestään.

Smoothieen suosikkini rasvoista on tyrniöljy, joka nyt oli päässyt loppumaan ja pistin korvaavana tyrnijauheen. Tyrniöljy on limakalvoille aivan ihmeainetta, jos kuivuun kiusaa. Octane oil on kookosöljystä erotettua kapryylihappoa, jolla on erittäin voimakas mm. bakteereja ja hiivoja tuhoava vaikutus, mutta antaa myös energiaa rasvan muodossa.

smoothie-2303616_1920

Loppiaisen suklaakakkuherkuttelut

Isäinpäivänä suklaakakkuohjetta isälleni etsiessä törmäsin ohjeeseen, josta tuli aivan lempparini.  Ohjeessa ei ole lainkaan rasvaa, mutta mehevyytensä se saa bataatista. Koska itse koitan karttaa sokeria mahdollisimman paljon, tein kaksi versiota, josta toisessa sokerin korvasin stevialla ja lisäsin taikinaan muutaman ruokalusikkallisen gheetä. Alkuperäinen ohje löytyy täältä.

Ohjeessa käytettiin kuppimittoja. Jos haluat muuttaa kuppimitat deseiksi, on 1 cup n. 240 ml.

Suklaakakku

250 g keitettyä bataattia
3/4 c. Viljatuotteen vaalea gluteeniton jauhoseosta
1/2 c. kookossokeria
1/3 c. kaakaojauhetta
1 1/4 tl leivinjauhetta
1/2 tl soodaa
1 1/4 c. vettä

Kuorrute:
200 g pehmeitä taateleita
3/4 c. vettä
1/2 c kaakaojauhetta

Lämmitä uuni 225 asteiseksi. Laita irtovuokapohjan pohjalle (21 cm) leivinpaperi.

Sekoita kuivat aineet sekaisin. Soseuta bataatti veden kanssa ja kaada kuivien aineiden päälle. Sekoita taikina tasaiseksi. Taikinan tulee olla pehmeää, mutta ei juoksevaa. Laita uuniin 20-25 minuutiksi foliolla peitettynä. Poista folio ja paista vielä 10-15 minuuttia kunnes kakku saa pintaa ja tikkuun ei tartu enää taikinaa.

Soseuta kaikki täytteen ainekset sekaisin sauvasekoittimella ja levitä kakun päälle.

Sokerittoman suklaakakun saat vaihtamalla sokerin 1,5 tl steviajauhetta (käytin vihreää steviaa). Itse lisäsin sokerittomaan kakkuun vielä 3 rkl gheetä sulatettuna. Sokeriton kakku jää tiiviimmäksi ja ei kohoa niin kuin sokerilla tehty, jonka vuoksi sokeriton oli pehevämpi. Stevialla makeutettu kakku oli kuitenkin ainakin minun makuun riittävän makea.